tiistai 2. joulukuuta 2014

Esteellisyydestä Liedossa



Liedon kunnanhallitus käsitteli eilen Juha "Föli" Heikkilän eronpyyntöä Liedon kaavoitus- ja rakennuslautakunnasta.  Erohakemusta hän perustelee sillä, että hän voisi olla esteellinen, kun käsitellään Turun joukkoliikennelautakunnassa Liedon asioita, ja hän olisi Liedon kaavoitus- ja rakennuslautakunnan jäsen.

Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä, mutta minun mielestäni Juha Heikkilän eronanomus
ei perustu pätevään syyhyn, sillä mahdollinen esteellisyys toisessa toimielimessä ei ole pätevä syy
ja mahdollisissa esteellisyystapauksissa voidaan käyttää varajäsentä.
Juha Heikkilältä on kestänyt varsin kauan havaita esteellisyysmahdollisuudet, joten kysymys lieneekin
Liedon Vasemmistoliiton tarpeesta järjestellä luottamustoimipaikkojaan Liedossa, koska nykyinen kunnanhallituksen vasemmistoliittolainen Timo Katajainen joutuu jättämään paikkansa, kun hänen työpaikkansa asiat Liedossa siirtyvät kunnanhallituksen alaisuuteen.  Tämä puolestaan johtuu siitä,
että Lietoon on perustettu Tarvasjoen kunnanjohtajaa varten kehitysjohtajan toimi, jolle kuuluvat
myös Kisällikellarin asiat.  Onko Katajainen jo nyt esteellinen, sitäkin sietäisi miettiä.

Juha Heikkilän eronanomuksesta päättää lopullisesti Liedon kunnanvaltuusto, puolsiko Liedon kunnan-
hallitus eroanomusta ei ole tiedossani vielä tänään tiistaina.  Luottamustoimen hoitamisen ja eron
perusteet on määritelty voimassaolevassa Kuntalaissa, luottamustoimeen valitulla on myös velvollisuus
hoitaa luottamustointa,jos hänet siihen on valittu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti