keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Liedon valtuustossa ja paneelissa




Olen alkuviikosta ollut Liedossa kahdessa yleisölle avonaisessa tilaisuudessa, maanantaina
SDP:n valtuutettuna Liedon kunnanvaltuuston kokouksessa ja tiistaina yleisön joukossa
Turun Tienoon vaalipaneelissa.  Molemmissa tilaisuuksissa oli paikalla tulevien kuntavaalien valtuustoehdokkaita jopa enemmän kuin niitä, jotka eivät ole ehdolla.

Valtuuston kokouksessa eniten mielipiteitä herätti Kepun (Alkiolaiset?) tekemä aloite,
jossa esitettiin kipupumppujen hankintaa Liedon terveyskeskukseen niillä rahoilla,
jotka säästettäisiin valtuuston päätösjuhlan järjestämisessä.  Kepun aloitteessa oli
rinnastettu kaksi täysin eri asiaa; kipupumput ja valtuuston päätösjuhlat Turun Linnassa.
Edellisissä blogi-kirjoitelmissani olen jo kertonut mielipiteeni siitä, että aloitteen räikeä
populismi on lähinnä murheellista.  Sen sijaan kysymys siitä, että onko päätösjuhlan
pitäminen tarpeellista tai ylipäätään se, missä päätös juhlasta on tehty, herätti keskusteluja
ja johti lopulta tekemääni äänestysehdotukseen, jonka perusteella asia uudestaan
käsiteltäisiin kunnanhallituksessa.  Äänestyksessä tuli tappio murskalukemin ja esimerkiksi
perussuomalaiset, jotka joka käänteessä Liedossa ovat esittäneet kokouspalkkioiden alentamista tai
ei ainakaan korottamista, sekä vastustaneet valtuustoseminaarien pitoja kunnan rajojen
ulkopuolella, olivat päätösjuhlien kannalla, kuntalaisten verovaroja kuluu juhliin 12.000-
20.000 euroa.

Valtuustossa puolueet syyttelivät toisiaan ja tällä kertaa Kepua populismista, vaikka jokainen
Liedon valtuuston puolue on populismiin syyllistynyt.  Tässäkin kokouksessa Vihreät
tekivät joka vaalien alla tehtävän aloitteensa koulujen ruokalistojen vihermöittämisestä, ilman
tietoa siitä, miten se rahoitetaan, nytkin on kouluannoksen hinta kaluttu tosi pieneksi.
Liedossa Vihreät ovat selkeästi oikeistopuolue.

Perussuomalaiset uudistivat pari vuotta sitten tekemänsä aloitteen terveyskeskuksen ilta-
vastaanotosta nyt kello 18.00 saakka, aikaisemmassa aloitteessa aika taisi olla 22.00 saakka.
Asiana sinänsä ihan hyvä, mutta se tyrmättiin viimeksi rahan puutteen takia ja niin tulee
käymään uudelleenkin.  Pidentyvä aukiolo vaatisi lisää lääkäreitä ja muuta henkilökuntaa
ja kun entisetkin ovat jo terveyskeskuksesta paenneet, niin miten se saataisiin toimimaan.
Suuret ylikansalliset lääkärifirmat kalastelevat palvelukseensa lääkäreitä ja muita ammattilaisia
hyvillä palkoilla, autoeduilla ym. tähän ei pysty kunnalliset terveyskeskukset vastaamaan.

Liedon kunnan populistisin aloitteiden tehtailija on Vasemmistoliitto, joka on työllistänyt
kunnan hallintoa merkittävästi enemmän tai vähemmän populistisilla aloitteilla.

Aloitteiden teko on toki sallittua, kuitenkin  henkilökohtaisesti toivoisin, että aloitteeseen merkittäisi myös ainakin alustava arvio siitä, mitä esitetyt toimenpiteet tulisivat maksamaan.

Turun Tienoon vaalipaneeli oli latteahko tilaisuus, jossa ei esiintynyt suuria erimielisyyksiä.
Näyttää myös siltä, että niin sanotut yleisökysymyksetkin on jo suunniteltu puolueosaston
kokouksessa tai tupaillassa, mitään spontaania kysymystä ei yleensä kuulu, vaan oman
porukan kellokas kysyy sopivat kysymykset.  Panelistit
pääsääntöisesti kehuivat itseään ja mainostivat pyyteetöntä työtään kuntalaisten hyväksi,
mahdolliset puutteet tai epäonnistumiset johtuvat valtakunnan politiikasta, entisistä, nykyisistä
ja tulevista hallituksista.  Kaikkien puolueiden paneeli on puisevaa kuunneltavaa, voisiko
olla esim "kaksintaisteluja", jolloin voisi selvitä mitä eroja eri puolueissa on.



sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Liedon Demareilla vaalikämppä



Huhtikuun kuntavaaleihin on listoilla 140 lietolaista ehdokasta.
Edellisissä vuoden 2012 kunnallisvaaleissa asetettiin Liedossa 151
ehdokasta ja Tarvasjoella 56 ehdokasta eli yhteensä 207
ehdokasta.  Ehdokasmäärät ovat siis reilusti tippuneet, pääasiassa
kuitenkin Tarvasjoen vaikutuksesta, sillä nyt Liedon listalla on
16 tarvasjokilaiseksi tunnettua.

Vasemmistoliitosta minua oikaistiin, että heidän ehdokasmääränsä
ei ole tippunut, vaan päinvastoin.  Vuonna 2012 oli vsl:lla 11 ehdokasta,
ja nyt siis 12, vuoden 2008 vaaleissa vassareilla oli 15 ehdokasta.

Ehdokasnumerot ovat myöskin selvillä ja Facebook lähes tukittu
innokkaimpien kuvilla.  Facebookin lisääntynyt käyttö ja edullisuus
tulevat vähentämään perinteistä lehtimainontaa ja jokatapauksessa
lehtimainokset lykkääntyvät  lähemmäksi vaalipäiviä.

Liedon Yrittäjät järjestävät vaalipaneelin Liedon kunnantalon
kahvilassa 15.3. ja Turun Tienoon vaalipaneeli on kunnantalolla
21.3. molemmissa tilaisuuksissa on paneelissa yksi ehdokkaita
asettaneen puoluen edustaja.

Liedon Demarit avaavat alkavalla viikolla vaalikämpän Liedon
keskustaan osoitteeseen Kirkkotie 6, entisen kukkakaupan tiloihin.
Tarjoamme vähintään kahvit kastettavien kera, aina kun paikalla
ollaan, tien varressa on A-teline, josta aukiolo selviää.  Kaikille
tervetuloa tutustumaan ja tapaamaan lietolaisia demareita, aivan
tavallisia ihmisiä.

Maanantaina 13.3. kunnanhallitus tulee päättämään mm vanhan
Valmakodin kunnostuksesta tukiasunnoiksi ym. tiloiksi. Tilojen
kunnostuksen kustannusarvio on 250.000 euroa, jota pitkän
kokemukseni perusteella pidän alimitoitetuna, todelliset
kustannukset ovat ehkä kaksin- tai kolminkertaiset.  Mutta
siltikin remontti kannattaa tehdä.

Edellisessa kunnanvaltuuston kokouksessa pj Anna-Liisa Koivisto
arveli, että maaliskuun kokous voitaisi jättää väliin, asioiden
vähyyden takia.  Asioita ei ole vähän, vaan niitä on paljon, joten
valtuuston pitäisi päästä tekemään sitä työtä mitä varten se on kuntaan
valittu.

Muuten olen sitä mieltä, että laululavaa ei Liedon kunnantalolle
tarvita.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Lietolaisia kuntavaaliehdokkaita


Ehdokaslistat kuntavaaleihin 2017 on jätetty helmikuun
viimeisenä päivänä.  Liedossa ehdokkaita on yhteensä
noin 136, määrä voi muuttuakin, kunnes keskusvaalilauta-
kunta vahvistaa lopullisesti ehdokkuudet.

Liedon tulevaan kunnanvaltuustoon pyrkii 16 tarvasjokelaista,
näistä on 7 kokoomuslaista, 6 kepulaista, 1 vihreä, 1 demari
ja 1 KD joka on vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa.

Viime vaaleihin nähden Kokoomus ja Vihreät ovat saaneet lisää
ehdokkaita, muilta ehdokasmäärät ovat pienentyneet.

Liedossa on Kepu tällä hetkellä hajallaan ja kepulaisena valittu
ja kunnanhallituksessa istuva, Riina Kolkkala-Westerlund on
KD:n listoilla sitoutumattomana, aivan kuten Paavo Väyrynenkin
Helsingissä.

Kepun listalta pistää silmään ehdokas Risto K. Tähtinen, jonka
arvoksi tai ammatiksi ilmoitetaan synagogan esimies, harvinainen
ammatti Suomessa.  Risto K.Tähtinen oli vuosina 1975-77
varusmiesliiton puheenjohtaja.  Suoritin itse asevelvollisuuttani
tuohon aikaan Panssarivaunupataljoonassa Parolassa ja havaitsin,
että ainakin kapiaiset pitivät Varusmiesliiton toimintaa vasemmistolaisena,
eivätkä siis tykänneet siitä ollenkaan, vaikka ei sen olisi heille pitänyt
mitenkään kuulua, kapiaisethan
eivät saa osallistua poliittiseen toimintaan (RL 45§).  Myöhemmin
Risto K. Tähtinen toimi Kansan Uutisten viikkolehden "Uusi Päivä"
päätoimittajana ja sen jälkeen toimittajana Turun Sanomissa.

Liedon perussuomalaisten listalla ovat ehdokkaana mm. Teppo Lehto,
joka viime vaaleissa oli Kepu+KD ehdokkaana, hän on Liedossa hyvin
tunnettu mies.  Ehdokas Toni Latvalehto kuuluu Reformi-liikkeeseen,
joka vastustaa puoluepolitiikkaa!  Reformi-liikkeen taustahahmoja
ovat mm James Hirvisaari ja Ilja Janitskin, MV-lehden päätoimittaja.

Sosialidemokraattien lista on pienentynyt, mutta kattavuus on kuitenkin
hyvä; Jari Lehtonen on 20- vuotias ja Tiia Virta 23-vuotias, eläkeläisiä
on kaksi Timo Paavilainen ja Pentti Kapanen, loput ovat työikäisiä ja
työssäkäyviä.

Vasemmistoliiton nykyisistä valtuutetuista luopuvat Timo Katajainen ja
Ulla Kurka.