Palanen nikkeliä

Minulla on kotonani Liedossa kirjahyllyn päällä esineistöä
viime sotien ajalta.  Pienessä neliskanttisessa "Klubi 77"
rasiassa on pikkuesineitä, kuten mansetinnappeja, kolikkoja
ja hieman litistynyt ja käyristynyt venäläisen pikakiväärin
nikkelivaippainen luoti.  Tällä luodilla venäläinen pikakivääri-
ampuja lävisti isäni, luodin mennessä rinnasta sisään ja tullen
selästä pois, JSP:lla luoti löytyi leipälaukusta ja jokioislainen
asetoveri Keijo Raikio korjasi sen talteen ja antoi myöhemmin
isälle yhdeksi sotamuistoksi.

Isäni Veikko (1919-1980) kuului sodanajan JR2:een joka oli
muodostettu pääasiassa asevelvollisista, vuoden 1941 lopulla
JR 2 alistettiin 5:een divisioonaan, hämäläisten "Ilves" divisioonaan.
Isäni haavoittui elokuun loppupäivinä 1941 hyökkäysvaiheen kovissa
taisteluissa Punnuksessa, joka silloin oli osa Muolaan pitäjää.
JR 2:lle elokuun taistelut olivat raskaita ja satoja miehiä
kaatui ja haavoittui.  Haavoittumisen jälkeen isäni vietiin sota-
sairaalaan, joka tietojeni mukaan oli Savonlinnassa, siellä kului
noin puoli vuotta ja hän palasi riviin Syvärin voimalaitoksen rintamalle.
Isäni toimi koko sodan ajan pikakivääriampujana, siihen aikaan
sota käytiin hyvin pitkälti mies miestä vastaan.

Neuvostoliittolaisia sotilaita ei väheksytty, he olivat kovapintaisia
taistelijoita jotka taistelivat viimeiseen mieheen.  Tämä tuli erityisesti ilmi
sodan loppuvaiheessa, jolloin JR2 irtaantui asemistaan Syväriltä
ja joutui todella koviin taisteluihin Laatokan pohjoisrannalla,
katkaisten lopulta venäläisten etenemisen Sortavalaa kohden,
jälleen kaatui JR2:sta satoja miehiä.

Tänään on Suomen Itsenäisyyspäivä, kun muistelen omaa lapsuuttani
ei meillä kotona sotatoimista juuri puhuttu, mutta sodan aika oli
kuitenkin aina läsnä, isäni oli sodan rintamamies ja äitini Karjalan
evakko.