tiistai 28. lokakuuta 2014

Liedon kirkollisveron nostaminen

Liedon Kirkkoneuvosto esittää, että yhdentyvän Liedon seurakunnan
veroprosentiksi tulisi 1,35 %.  Liedon seurakunnassa veroprosentti on
ollut ainakin kaksi vuosikymmentä 1,20, kun taas Tarvasjoella prosentti
on ollut 1,75.  Liedon seurakunnalla on huomattava varallisuus josta
vuosittain tulee merkittävät korkotulot, samoin olen huomannut, että
Liedon seurakunnassa varsin kärkkäästi laskutetaan seurakuntalaisia
pienemmistäkin jutuista, niinpä torimakkarakin maksaa euron kappaleelta.

Nykyinen Kirkkovaltuusto päättää veroprosentista ja ensi vuoden talousarviosta
kokouksessaan 30.10.  Tuleeko yksimielinen korotuspäätös, jää nähtäväksi.
Jos lasketaan nykyisen veroprosentin mukaisista tuloista esim 30.000 eurosta tulisi
lietolaiselle veroa 360 euroa ja 1,35 %:n mukaan 405 euroa.  Tarvasjokilaiselle
nykyisin tulee samasta summasta veroa 525 euroa ja ensivuonna 1,35 % mukaan
samaiset 405 euroa, näin ajatellen Tarvasjokilaiset hyötyvät seurakuntien yhdistymisestä,
lisäksi he voivat yhä edelleen varsin itsenäisesti päättää Tarvasjoen kappeliseurakunnan
asioista, koska sinne ei voida valita lietolaisia.  Reilua vai ei?

Verojen korotus on aina helpompaa kuin vanhojen käytäntöjen muuttaminen.  Liedon
seurakunnassa on mielestäni kyllä kehittämistä taloudellisessa mielessä, siksikin, että
kepulaiset kumppaneineen (KD- ja perussuomalaiset) ovat vuosikaudet hallinneet
seurakuntaa enemmistönsä turvin.

Lietolaisena yrittäjänä kiinnittäisin myös huomioita Liedon seurakunnassa tehtäviin hankintoihin
ja niiden kilpailuttamiseen sekä toivoisin, että lietolaiset yrittäjät voisivat nykyistä paremmin tulla
huomioiduksi pieniäkin hankintoja tehdessä.

Käynnissä olevissa seurakuntavaaleissa on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen sekä murtaa
kepulaisten yliedustus Liedon seurakunnan hallinnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti