keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Viivalla tai ilman

Liedon seurakuntavaaleissa on ehdokasnumerokseni langennut seitsemän (7), jota varhemmissa
kunnallis- ja valtiollisissa vaaleissa on opastettu kirjoittamaan ilman poikkiviivaa, nyt taasen
numero opastetaan kirjoitettavaksi poikkiviivalla, molemmat tavat kirjoittaa numero 7 toki
hyväksytään.

Olen pari vuosikymmentä toiminut Asemankulman vaalilautakunnassa ja yleistuntuma on, että Asemalla ainakin 7 kirjoitetaan viivan kera.  Yleensä hylättäväksi esitetyt vaaliliput ovat enimmäkseen tyhjiä.  Taiteilijoitakin on joskus ollut vaalikopissa, mutta tosi harvoin.

Seurakunnissa on alettu panostaa seurakuntavaaleihin, käyttöön on tullut vaalikone, vaalipostia
on tullut seurkuntalaisille jossa on tiedot vaalipäivästä, ennakkoäänestyspaikoista Liedossa sekä
ehdokaslista, tosin ilman kuvia, jotka taasen on nähtävissä netissä.  Vaalikuvaukseen eivät
kaikki ole ehtineet tai menneet, vaikka aikoja oli kahtenakin päivänä ja olisi ollut mahdollisuus käydä
valokuvaajan liikkeessä Turussa.  Kuvatuksi tuleminen oli ehdokkaille maksutonta.  Kaikkien
näiden toimenpiteiden tarkoituksena on kohottaa äänestysaktiivisuutta ja tietenkin lisätä mielen-
kiintoa seurakuntaa ja sen toimintaa kohtaan.

Paikallislehdissä Turun Tienoossa ja Auranmaan Viikkolehdessä ei vielä ole nähty yhtään
maksettua mainosta, yleisönosastolle on TT:ssa eräs asemalainen dipl.ins. ja perusehdokas sentään
jo puurtanut jonkilaisen vaaliavauksen.

Matti Metsistö, seiska

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti