tiistai 6. tammikuuta 2015



Alkanut vuosi on eduskuntavaalien vuosi, huolimatta siitä, että asioitten tila ei ole paras mahdollinen
niin innokkaita eduskuntaehdokkaita riittää.  Seuraavassa tarkastelen tulevia vaaleja Varsinais-Suomessa aiempien vaalien tulosten perusteella, julkaistujen galluppien perusteella sekä yhtä varmalla "mutu"-menetelmällä.

Äänestäjiin yritetään vaikuttaa vetoamalla tunteisiin, joihinkin yksityiskohtiin sekä suoranaisilla bluffeilla.  Niinpä kokoomuslaiset sijoittavat kaikkiin artikkeleihin ja haastatteluihin sanan "isänmaa"
Nykykokoomuslaisista tuleekin mieleen väistämättä "Karin" luoma pilapiirroshahmo; kypäräpäinen
pappi.  Eri puolueet yrittävät pitää esillä Natoa, tasa-arvoista avioliittolakia, eroa EU.sta ja maahanmuuttokysymystä, uusiakin täkyjä kehitellään, mitä onkaan tulossa?

Viime ek-vaaleissa Kokoomus sai neljä kansanedustajaa, jotka kaikki ovat nytkin ehdolla.  Kokoomuksen kannatus Varsinais-Suomessa on vankkaa ja mahdollisesti katoavia ääniä
pönkitetään vaaliliitolla RKP:n kanssa.  Eniten vaarassa pudota voisi olla Pertti Hemmilä tai
Ilkka Kanerva, joka kuitenkin on sentään presidentti.  Syrjäyttäjänä voisi olla Minna Arve, joka
syksyllä nimettiin Kokoomuksen puoluesihteeriksi.  Jos taasen Arvesta tulee kansanedustaja
voisi vaaraan joutua myös Anne-Mari Virolainen.

Tulevien vaalien voittajaksi povataan Keskustaa, jolle viime vaaleissa tuli kaksi paikkaa, jos nykyiset
gallupit toteutuisivat voisi paikkoja tulla kolmesta neljään.  Neljän eniten ääniä saavan joukkoon
voisi tulla Esko Kiviranta, Annikka Saarikko, Olavi Ala-Nissilä sekä Jani Kurvinen.

Perusuomalaisilla on nykyisin kolme edustajaa Ritva Elomaa, Lauri Heikkilä ja Maria Lohela.
Ennusteiden perusteella saattaa olla niin, että yksi paikoista lähtee ja jos näin kävisi putoaisi
Marja Lohela eduskunnasta.  Meidän Juhani Pilpolan ehdokkuus tuli vuosia liian myöhään ja kun
lietolaislla perussuomalaisilla on toinenkin ehdokas, voivat äänet hajaantua.

Sosialidemokraatit saivan viime kerralla neljä edustajaa, näistä Katja Taimela, Ilkka Kantola ja Eva-Johanna Eloranta ovat nytkin ehdokkaina, mutta Heli Paasio ei enää ole ja tämä jättää ison aukon tukittavaksi.  Sosialidemokraatteja uhkaa yhden paikan menetys, toisaalta SDP:n kannatus on
näillä seuduilla ollut vankkaa, mutta ajat ovat muuttuneet.

Vasemmistoliitolla on kaksi edustajaa Annika Lapintie ja Jyrki Yrttiaho, joka ei ole enää
ehdokkaana, vaan nyt poika edustaa sukua.  Varsinais-Suomen äänikuningatar on Li Andersson,
vaikkakaan hänen äänipottinsa tuskin kantaa kolmatta edustajaa Vasemmistoliitolle.

RKP ja  Vihreät saanevat yhden paikkansa ja KD jää ilman paikkaa, kuten ennenkin.

Eduskuntavaaleissa ovat istuvat kansanedustajat aina vahvoilla, heitä myös puolueet tukevat eniten.
Muistelisin, että istuva kansanedustaja joka on tippunut vaaleista pienimmällä äänimäärällä on
Urpo Leppänen, joka putosi noin 250 äänellä.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti