tiistai 27. tammikuuta 2015

Soppatykki asemiin

Harjavallan lahja lounaisen Suomen vedenkäyttäjille ja lukuisille
paikallislehdille; Hannes Heikkilä, on laittanut blogi-palstalleen ilmoituksen
myytävistä soppatykistä, kuljetuskalustosta ja kattauskalustosta, jopa
sinikeltainen lippukin olisi kaupan, eikä se ole Ruotsin lippu.

Olisiko Hannes Heikkilä luopumassa poliittisesta toiminnasta?  Tuskinpa vain näin ei
suinkaan ole tapahtumassa ja oletan, että myynti-ilmoituksen
tarkoituksena onkin määritellä vehkeille käypä hinta, joilla laitteet
siirtyvät perussuomalaisille, nythän niillä olisi käyttöä.

On kuitenkin sanottava, että kun olen parikin kertaa  HH:n soppatykin
tarjontaa syönyt, niin hyvää on ollut.

Hitaanpuoleisesti lietolaiset eduskuntaehdokkaat ovat aloittaneet
kamppailun kansanedustajuudesta.  Annina Ruottunkin kampanja-avaus
eli yleisötilaisuus Kirkkotien kaavasta ei sekään lähtenyt oikein putkeen,
koska yleisö oli varsin vaisua, ainakin tässä vaiheessa.

Vaaleissa pitäisi jo avata pellit, sillä huhtikuussa hukkuu jo tarjokkaiden
massaan.  Tietysti tämä on myös taloudellinen kysymys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti