tiistai 29. elokuuta 2017

Liedon kunnanvaltuustossa 28.8.2017


Eilisessä (28.8.) Liedon kunnanvaltuuston kokouksessa
sanailtiin Sote-jaoston kokoonpanosta.  Jaosto on kolmen
kunnan yhteinen toimielin ja sen valinnat olisi pitänyt
tehdä kolmen kunnan yhteisen vaalituloksen perusteella.

Marttilassa oli sovellettu kunnan omaa vaalitulosta ja tehty
valinnat sen mukaisesti.  Liedon kunnanvaltuustossa keskusteltiin
siitä, että pitääkö pistää toimeksi Marttilan tekemä päätös, jonka
mukaan Marttilan edustajat olivat Kokoomuksesta ja Kepusta.

Mielestäni on selvää, että Marttilassa ei ole noudatettu yhteistä
sopimusta paikkajaosta ja tästä on Marttilassa valitettu Turun
Hallinto-oikeuteen, Marttilan kunnan vastinetta pyydetään
viimeistään tänään 29.8.

Asiasta jätetty valitus on kaksikohtainen, kohdassa yksi
valitetaan siitä, että suljetulla lippuäänestyksellä äänestettiin
vain toisesta paikasta eli hyväksyttiin jo heti se, että toinen edustaja on
kokoomuslainen.  Käsittääkseni vaalissa olisi tullut äänestää
molemmista ehdokkaista ja siltä osin valitus saattaa menestyäkkin.
Toisessa osassa selvitetään sitä, että valinnat on tehty kunnan omien
neuvotteluiden mukaan, jolloin perussuomalaiset on ohitettu.

Mielestäni valitus kohdistuu oikeaan paikkaan, eli Marttilan kunnan-
valtuuston toimintaan ja siltä osin odotellaan Turun Hallinto-oikeuden
ratkaisua.  Liedon kunnanvaltuusto taasen toteutti Marttilan kunnan-
valtuuston tahtoa, äänestyksen jälkeen tosin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti