lauantai 30. syyskuuta 2017

Mikkelin markkinat Liedossa


Liedon kunnanvaltuuston kokouksessa 25.9. jätti Anne-Mari Virolainen
aloitteen nuorten ehkäisyn ja muiden asiaan liityvien neuvojen ja valistuksen
antamisesta kunnan varoin, siten, että nuorilla alle 25-vuotiailla olisi
mahdollisuus saada tarvittavaa tietoa ja välineitä vuoden ajaksi.

Samansisältöisiä alotteita kunnanvaltuustoissa on esitetty mm Pöytyällä,
aloitteentekijänä Vasemmistoliitto ja Jokioisilla, jossa aloitteentekijänä
olivat Vihreät.  Liedossa A-M Virolaisen aloite menee käsittelyyn, jossa
arvioidaan toimintamallia ja kustannuksia.  Voisi olettaa, että Liedossa
aloitteella ja sen vaatimilla toimenpiteillä on valtuustossa laaja kannatus ja
uskoakseni ainakin me, Sosialidemokraatit, olemme aloitteen takana ja onhan yksi valtuutetuistamme,
Niina Piippo,  ammatiltaan kätilö ja siten  varsinainen asiantuntija, joka voi
kertoa aloitteen syistä ja seurauksista toisillekin.

Huomenna sunnuntaina on Liedossa jälleen Mikkelin Markkinat, nyt varmaankin
viimeistä kertaa vanhalla torilla.  Säästöpankin vanhan rakennuksen purku ja uusien
rakentaminen käynnistyy melko pian markkinoiden jälkeen.  Odotan jännityksellä
tuleeko torille myös "Sininen tulevaisuus" jonka toiminnasta ei toistaiseksi
Liedossa ole isommin havaintoja.  Kannattajakortteja ei vielä liene tarpeeksi,
jotta ryhmittymä voitaisi rekisteröidä puolueeksi.  Aiemmin toritapahtumissa on
perussuomalaisten teltalla käyty näytöstyyliin pystypainiakin ja toisaalta nyky-Sinisetkin
ovat vaalivalvojaisissa käyttäneet nyrkkejä ja siten työllistäneet oikeuslaitosta,
tapahtui Turussa mutta liippaa Lietoakin.

Helsingin Sanomissa oli viikko sitten tarkasteltu uusien valtuutettujen ja varavaltuutettujen
rikostaustoja, Liedostakin löytyi HS:n mukaan yksi valtuutettu ja yksi varavaltuutettu joilla on
tuore (alle 5 v) rikostuomio.  En tunne asiaa tarkemmin joten en voi asiasta lausua sen enempää.
Tapaukset ovat erilaisia ja useimmiten ei pienet tuomiot vaikuta asioitten hoitokykyyn,
joskus kyllä voivat vaikuttaa.

Liedossa lähiviikkoina on käynnissä ensi vuoden talousarvion ja -suunnitelmien
laadinta, ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, ettei veroprosenttia eikä kunnallisia
maksuja, kuten vesimaksut nosteta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti