tiistai 29. elokuuta 2017

Liedon kunnanvaltuustossa 28.8.2017


Eilisessä (28.8.) Liedon kunnanvaltuuston kokouksessa
sanailtiin Sote-jaoston kokoonpanosta.  Jaosto on kolmen
kunnan yhteinen toimielin ja sen valinnat olisi pitänyt
tehdä kolmen kunnan yhteisen vaalituloksen perusteella.

Marttilassa oli sovellettu kunnan omaa vaalitulosta ja tehty
valinnat sen mukaisesti.  Liedon kunnanvaltuustossa keskusteltiin
siitä, että pitääkö pistää toimeksi Marttilan tekemä päätös, jonka
mukaan Marttilan edustajat olivat Kokoomuksesta ja Kepusta.

Mielestäni on selvää, että Marttilassa ei ole noudatettu yhteistä
sopimusta paikkajaosta ja tästä on Marttilassa valitettu Turun
Hallinto-oikeuteen, Marttilan kunnan vastinetta pyydetään
viimeistään tänään 29.8.

Asiasta jätetty valitus on kaksikohtainen, kohdassa yksi
valitetaan siitä, että suljetulla lippuäänestyksellä äänestettiin
vain toisesta paikasta eli hyväksyttiin jo heti se, että toinen edustaja on
kokoomuslainen.  Käsittääkseni vaalissa olisi tullut äänestää
molemmista ehdokkaista ja siltä osin valitus saattaa menestyäkkin.
Toisessa osassa selvitetään sitä, että valinnat on tehty kunnan omien
neuvotteluiden mukaan, jolloin perussuomalaiset on ohitettu.

Mielestäni valitus kohdistuu oikeaan paikkaan, eli Marttilan kunnan-
valtuuston toimintaan ja siltä osin odotellaan Turun Hallinto-oikeuden
ratkaisua.  Liedon kunnanvaltuusto taasen toteutti Marttilan kunnan-
valtuuston tahtoa, äänestyksen jälkeen tosin.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Tavallisen ihmisen kannanotto



Turun terrorihyökkäys tuo mieleen tavalliselle kansalaiselle kysymyksiä.
Miten on mahdollista, että osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista
jäävät edelleen maahan laittomasti ja miten on mahdollista, että
jotkut, jotka ovat saaneet myönteisen turvapaikkapäätöksen voivat
jälleen käydä turvattomassa kotimaassaan, jopa useasti?  Että ne jihadistit,
jotka ovat käyneet aseellista sotaa Syyriassa ja muualla, voivat tulla
suomalaiseen yhteiskuntaan takaisin, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Merkillinen sattuma on sekin, että Espanjan terroristit ja Turun terroristit
olivat marokkolaisia, tästä voidaan päätellä, että joku näitäkin ohjaa.

Terrorin tarkoituksena on aiheuttaa pelkoa ja sekasortoa, mutta se johtaa
siihen, että tavallisetkin ihmiset aseistautuvat ja alkavat epäillä ja
syrjiä todellisia sotapakolaisia ja kaikkia jotka ovat ulkomaalaisen näköisiäkin.

Myöskin yhteiskunta tulee koventamaan otteitaan, niin hieno asia kuin
vapaa liikkuvuus onkin, on edessä passitarkastukset ja henkilötarkastukset
kotimaassa, lisää poliiseja ja aseistautuneita vartijoita.  Käydessäni noin
20 vuotta sitten Israelissa, esimerkiksi tavallisessa kaupassa asioidessa tutkittiin
asiakkaat metallinilmaisimella ennen ostoksille pääsyä.

Suomalainen yhteiskunta ei kaipaa minkäänlaisia ääriaineksia, ei kantasuomalaisia
eikä ulkomailta tulleita, haluamme vain elää rauhassa.


maanantai 31. heinäkuuta 2017

Turun seudun Siniset ry


Turun Sanomien nettiartikkelin (31.7.2017) mukaan on Turussa perustettu
Turun seudun Siniset ry, jonka toimialueena on Turku, Naantali, Raisio,
Masku, Nousiainen, Rusko, LIETO, Kaarina, Parainen Paimio ja Sauvo.

Samalla perustettiin myös muita Sinisten yhdistyksiä lähialueille.

Lietolaisena kiinnittyy huomio siihen, että Turun seudun Sinisten
yksi johtokunnan jäsen on entinen lietolainen Mira Katajamäki.
Mira Katajamäki on nopeakäänteinen, entinen Liedon kunnanvaltuutettu,
valtuutettuna ollessan vielä perussuomalainen.

Miten mahtaa perussuomalaiset pysyä kasassa Liedossa?  Pystyykö karismaattinen (?)
Juhani Pilpola pitämään Perussuomalaisen porukan koossa, vaikuttaa kuitenkin siltä,
että painetta Sinisiinkin on...

Kalle Päätaloa lainaten "Näkkyypähän"

torstai 13. heinäkuuta 2017

Katse vasempaan



Liedon Asemalla tehdään uusiksi Kurkelan siltaa.  Liikenne on järjestetty
siten, että molempiin suuntiin on pienet liikenneympyrät ja koko
tiealue on täynnä erilaisia esteitä.  Kun lähden Asemalta Turkuun, pitää minun
hetkeksi lähteä Loimaan suuntaan ja sitten ympyrästä palata toiselle
kaistalle Turun suuntaan.  Muuten menee kivasti, mutta liittyminen
Loimaan suuntaan on kolmion takaa todella vaikeaa, kun pää ei meinaa millään
kääntyä näkemään Turusta päin tulijoita ja peilikin jättää katveeseen, koska
liittymät ovat lähes samansuuntaisia.  Tieliittymän pitäisi olla enemmän
kohtisuoraan tai sitten pään notkeampi.  Ehkä se ei vaivaa muita kuin
meitä vanhoja äijiä.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Liedon kuuma kesä



Uusi valtuustokausi on alkanut.  Liedossa ensimmäinen
uuden valtuuston kokous pidettiin 5. kesäkuuta.  Ensimmäisessä
kokouksessa valittiin Liedolle kunnanhallitus ja useimmat
lautakunnat, myöhemmin valitaan muut toimielimet ja kunnan
edustukset.

Kunnanhallituksen ja lautakuntien valitseminen vaati poliittisilta
ryhmiltä neljä pitkää kokousta, samaan tulokseen olisi voitu päästä
yhdessäkin, ensimmäisessä, kokouksessa.  Suhteellisen vaalitavan
omaksuminen vaati kuitenkin neljä kokousta.  Lopuista
luottamushenkilövalinnoista, jotka tehdään elokuussa, on periaatteessa
sovittu, nimet valmistuvat lomakauden jälkeen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä jakaantui ainakin kahteen
osaan puoluekokouksensa jälkeen.  Ministerit ja eduskunnan
puhemies sekä hengailijat perustivat uuden eduskuntaryhmän
"Sininen tulevaisuus" (oikeammin "Musta tulevaisuus") ryhmään
alunperin liittynyt Ritva "Kike" Elomaa loikki vielä takaisinkin
perussuomalaisiin, osoittaen syvää katumusta.  Kun silmäilee
loikkareiden ryhmää, on siellä joitakin jotka ovat enemmän Halla-aholaisia
kuin Halla-aho itse, esim keulakuvaksi nostettu Simon Elo ja
Nuivan manifestin allekirjoittaja Maria Lohela, eli siirtymiä puoleen
jos toiseenkin saattaa edelleen tulla.

Perussuomalaisten hajaannus ei isommin näy Liedossa, jossa
näyttäisi siltä, että vanha puolue pysyttelee perussuomalaisena,
vasta sitten kun "Sininen tulevaisuus" saa järjestäydyttyä puolueeksi
nähdään todelliset rintamalinjat.  Ainakin Liedon kunnanvaltuuston
Perussuomalaisryhmä pysynee kasassa?

tiistai 30. toukokuuta 2017

In memoriam Hannes Heikkilä


Valtuustotoverini Liedon kunnanvaltuustosta Hannes Heikkilä on menehtynyt
pitkäaikaisen sairauden murtamana.
Hannes Heikkilä toimi perussuomalaisten kunnanvaltuutettuna ja tuli valituksi vielä uuteenkin
5.6.2017 kokoontuvaan valtuustoon.  Hannes Heikkilä oli omistautunut perussuomalaiselle
aatteelle ja mm. julkaisi "Perussuomalaisia" blogi-palstalla mahtavan määrän
2005 kirjoitusta.
Useat kerrat toimimme yhdessä Asemankulman vaalilautakunnassa ja siellä oli toisinaan
aikaa käydä lävitse maailmanmenoa, erikoisesti minua ilahdutti hänen huumorintajunsa.
Värikäs persoona ja ahkera luottamushenkilö on poissa.

Matti Metsistö

tiistai 2. toukokuuta 2017

Luottamuspulaa Liedossa



Kuntavaalien jälkeen ovat Liedon poliittiset puolueet neuvotelleet
kunnallisten luottamuspaikkojen täyttämisestä.  Kolmannen
neuvottelukokouksen jälkeen joutui neuvottelujen
puheenjohtana toiminut Anne-Mari Virolainen toteamaan
neuvottelujen päättyneen, koska asiat eivät olleet
edenneet alkua pitemmälle.

Neuvotteluja on käynyt kaksi blokkia, ensiksi Kepu, Vihreät
ja PS ilmoittivat teknisestä vaaliliitosta ja tähän vastasi
Kokoomus+KD, Demarit ja Vasemmistoliitto yhteistyösopimuksella.
Näin voimasuhteet neuvotteluissa ovat olleet 27-16.
Tarkennettakoon, että ensimmäisenä teknisen vaaliliiton teki
Kepu-johtoinen ryhmä "Sexton".

Toisen neuvottelun jälkeen vaikutti jo ehkä vähän siltä, että asiat
voisivat edetä, mutta kolmanteen neuvotteluun tultaessa
Vihreiden Marko Lindberg kiisti kaikki sovitutkin asiat, joten
palattiin lähtöruutun ja neuvottelut todettiin päättyneeksi.

Toisessa neuvottelussa, jossa asiat hieman etenivät, ei ollut mukana
Kepun Annina Ruottua.  Neuvotteluissa on mielestäni ollut kaksi
selvää ongelmaa; neuvotteluvaltuudet ovat olleet Sexton -ryhmällä
puuttelliset ja etenkin Vihreiden neuvottelijat ovat suurelta osin
vaihtuneet kokous kokoukselta.

Neuvotteluiden jatkon suhteen on pallo Sexton-ryhmällä, jos
neuvottelut eivät enää jatku, tapahtuu ratkaisut uuden kunnan-
valtuuston ensimmäisessä kokouksessa äänestämällä.

Ennenkaikkea pulaa on luottamuksesta, joten taitaa tulevasta
valtuustokaudesta tulla hankala.