tiistai 11. huhtikuuta 2017

Liedon vaalitulos 2017


"Kyllä meni kunnanvaalit ihan poskelleen, kun se serkkupojan
oteääni hukku postissa..." Näillä sanoilla alkaa Simo Salmisen esittämä
ja Jukka Virtasen sanoittama "Politiikkalaulu".  Vaikka teksti on
tehty yli 40 vuotta sitten on se edelleen todella ajankohtainen ja
postinkin toiminta saa osansa.  Silloisia oteääniä ei enää ole ja
ennakkoäänestys on korvannut otteella äänestämisen.

Liedon vaalituloksen analysointi on hiukan hankalaa, koska
kuntaliitos Tarvasjoen kanssa aiheuttaa pikku ongelman siitä
miten tulosta verrataan.  Ehkäpä oikein tapa on verrata Liedon
kuntavaalitulosta 2012 tämän kevään kuntavaalitulokseen, jolloin
valtuutettuja on valittu 43.  Tarvasjoen äänet "vääristävät"
vaalitulosta, koska Tarvasjoella on kaksi vahvaa puoluetta
Kokoomus ja Kepu.  Tarvasjoen äänet noin 1400 kpl aiheuttivat
sen, että monen aiemminkin ehdolla olleen valtuutetun äänimäärä
kasvoi.

Kuntavaalien paikkajako oli seuraava:

              2012:               2017
Kokoomus 13                13
Keskusta     9                   8
SDP            8                   7
PS               5                   3
Vas              4                   4
Vihr             2                   5
KD              2                   3

Kuten hyvin muistetaan, aika pian vuoden 2012 vaalien jälkeen
alkoi valtuustossa tapahtua muutoksia, ensin Annina Ruottu
erotettiin Kokoomuksesta, sitten Tomi Pohjankukka loikkasi
Kokoomuksesta Kepuun ja lopuksi Riina-Kolkkala-Westerlund
oli ehdokkaana KD:n listalla.  Kukaan potkituista tai loikanneista
ei kuitenkaan saanut äänestäjiltä penalttia, vaan heidät valittiin uudelleen.
Kaikki nämä siirtymät liittyvät tavalla tai toisella Annina Ruottuun
ja tulevissa paikkaneuvotteluissa tämä rouvakortti tulee vielä esille...

Kuitenkin vaalitulos selventää asetelmia, viime aikoina tuntui siltä, että
Kepulla ei ollut enää edustusta kunnanhallituksessa ja alussa suurin
puolue Kokoomus oli pudotettu kakkoseksi.

Huomenna keskiviikkona Liedon keskusvaalilautakunta vahvistaa
vaalin tuloksen, kun tarkistuslaskentakin on tehty.  Vielä voi
pikku muutoksiakin tulla, sillä vaalipaikoilla tehdyt laskennat
tehdään kovalla kiireellä, mutta kaikkien on tyytyminen
äänestäjien tahtoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti